sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

TREENIVIIKKO 25/2016

Tällä juhannusviikolla treenejä kertyi edelliseen pariin viikkoon verrattuna ihan kivasti, vaikka ajoittain väsymys taas vaivasikin. Nyt olen lähialueelta löytänyt aika kivoja reittejä, eikä lenkit taitu enää pääosin asfaltilla. Uudet reitit kulkevat ainakin osittain hiekkateillä ja ehkä jatkossa enemmän myös poluilla, kun ne vihdoin tänään tästä lähettyviltä löysin.

Viikko alkoi maanantaina noin kahdeksan kilsan lenkillä. Semmosta perusmenoa oli tämä. Tiistaina oli jo aika lämmin, eikä me koiran kanssa oikein tykätä hellelenkeistä, joten ulkoiltiin vain kevyesti sen verran, että käytin koiran uimassa. Ulkoilun jälkeen tein viikon ainoan lihaskuntotreenin.

Keskiviikkona juoksin puolituntia ja oli vähän vaikeaa, jotenkin yllättävän raskasta eikä lämmin keli helpottanut menoa. Torstaina pidin juoksusta lepoa ja käveltiin koiran kanssa vajaa tunti. Perjantaina oli odotettu vapaapäivä, joka alkoi pitkien unien jälkeen puolentunnin kävelylenkillä. Päivällä juoksin kolme varttia. 

Viikon parhaat lenkit tein viikonloppuna. Lauantaiaamuna käveltiin koiran kanssa tunnin lenkki. Ilmeisesti juhannuksen vuoksi oli todella hiljaista ja rauhallista ja nähtiin tunnin aikana vain muutama ihminen. Reittimme kiersi osittain rantoja pitkin ja sekä maisemat että keli olivat aivan loistavat :)


Tänään käveltiin koiran kanssa aamulla taas tunnin lenkki ja nyt vihdoin löysin lähialueen polutkin. Näitä polkuja lähdin hieman testaamaan päivän juoksulenkillä. Hieman helteinen keli arvelutti, mutta lopulta juoksu sujuikin paremmin kuin lähiaikoina eikä lämpö tällä kertaa haitannut yhtään. Juurakkoisilla ja kivisillä poluilla taittui ensimmäiset 20 minsaa, jonka jälkeen matka jatkui vaihtelevasti asfaltilla ja hiekkateillä. Metsässä kävelin muutamat isommat ylämäet, koska syke tuntui selvästi nousevan. Tällä kertaa tuntiin kertyi vain yhdeksän kilsaa hitaan metsäosuuden vuoksi. Kilsoista kuitenkin viis, tämä oli viikon paras lenkki ja nyt elän toivossa että seuraavatkin lenkit sujuisivat tähän tapaan, koska juoksu oli helpompaa kuin aiemmin.




Ma: PK 50 min, 7,9 km, 6:19/km
Ti: Lihaskunto 20 min
Ke: PK 30 min, 5 km, 6:00/km
to: Kävelylenkki 52 min
Pe: PK 46 min, 7 km, 6:31/km + kävelylenkki 30 min
La: Kävelylenkki 60 min
Su: PK 60 min, 9 km, 6:42/km + kävelylenkki 60 min

maanantai 20. kesäkuuta 2016

TREENIVIIKKO 24/2016

Viime viikko hurahti nopeasti, eikä treeneihin edellisen viikon tapaan oikein riittänyt tarpeeksi aikaa ja energiaa. Tällä viikolla ohjelmassa ei ole niin paljon extraa, joten tavoitteena on lenkkeillä paria viime viikkoa aktiivisemmin.

Viikko alkoi juoksu/kävelylenkillä koiran kanssa. Suurin osa matkasta juostiin metsässä, mutta muutamat asfalttipätkät käveltiin. Kävely/juoksu yhdistelmä toimi ja näitä voisi jatkossa tehdä useamminkin, etenkin koiran kanssa. Tiistaina jatkettiin koiran kanssa kävelylenkillä, lyhkäsen kyykkytreenin tein lenkin jälkeen.

Torstaina tehtiin koiran kanssa aamulla puolentunnin kävelylenkki ja päivällä juoksin vajaan kahdeksan kilsan lenkin, pääosin metsässä ja rantoja pitkin. Lyhkäsen lihaskuntotreenin tein lenkin jälkeen.


Viikonloppuna oli tarkoitus tehdä kunnon lenkit, mutta hieman toisin kävi. Lauantai vierähti asioita hoidellessa, enkä lopulta ehtinyt/jaksanut juosta kuin puolentunnin lenkin. Illalla valvoin kaverin polttareissa helposti puolille öin, mutta se tuntuikin voinnissa seuraavana päivänä. Kun oli tarkoitus lähteä lenkille, en jaksanutkaan kuin nukkua. Päivän saldoksi jäi siis vain koiran lenkitykset; aamulla 30 min ja päivällä 40 min. Ei viikko makoillen vierähtänyt, mutta vähän tästä jäi sellainen fiilis ettei tästä voi kuin parantaa, joten otetaan se tämän viikon tavoitteeksi.

Ma: PK juoksu/kävelylenkki 40 min, 5,5 km, 7:16/km
Ti: Kävelylenkki 40 min + lihaskunto 15 min
Ke: Lepo
To: PK 48 min, 7,8 km, 6:07/km + lihaskunto 15 min + Kävelylenkki 30 min
Pe: Lepo
La: PK 30 min, 5,2 km, 5:47/km
Su: Kävelylenkit 30 min + 40 min

maanantai 13. kesäkuuta 2016

MUUTTOVIIKON TREENIT

Huh, olipahan viikko. Viime viikolla siis muutettiin uuteen kotiin ja hommaa on riittänyt. Tämä näkyi selvästi myös juoksumäärässä, koska aikaa ja energiaa ei vaan riittänyt. No, viikko oli kuitenkin aktiivinen ja vaikka juoksukilsat jäivät vähäisiksi kertyi hyötyliikuntaa kuitenkin tarpeeksi. Voi olla, että tällä viikolla ei vielä helpota, mutta ehkä seuraava on jo sitten "normaalimpi" viikko ja juoksullekin jää enemmän aikaa. 

Maanantaina ja tiistaina kävin koiran kanssa kävelylenkeillä. Tiistaina oli niin kiva keli, että kävelyn jälkeen teki mieli testata sujuisiko hieman viime aikojen normi lenkkivauhtia reippaampi juoksu. Mihinkään kunnon vetoihin on tuskin enää järkevää alkaa, mutta tällaiset hieman reippaammat pätkät ovat kivaa vaihtelua. Noin vitosen kilsavauhdilla juoksin neljä puolen kilsan vetoa ja nämä menivät vielä silleen kivasti, ettei tosissaan tarvinnut yrittää, vaikka vauhdin tunsikin olevan reippaampaa kuin lenkeillä lähiaikoina. Vetojen välissä hölkkäilin 2-3 minuuttia ja siinä tuntui palautuvan hyvin. Pitäisi jatkossakin muistaa vaihdella treenivauhteja, vaikka vauhtiskaala onkin reippaasti kaventunut. 

Keskiviikkona tein puolentunnin lihaskuntotreenin ja sen seurauksena reidet olivatkin tukkoiset useamman päivän. Torstaina jatkoin koiran lenkitystä ja perjantaista sekä lauantaista tuli urheilun suhteen lepopäiviä.



Sunnuntaiaamuna tutustuttiin koiran kanssa uuteen asuinympäristöön kävellen. Hieman myöhemmin juoksentelin lähialueella noin tunnin ja vaikuttaa siltä, että kivoja reittejä on edelleen tarjolla.

Ma: Kävelylenkki 45 min
Ti: Kävelylenkki 40 min + vedot 4x500m, verkat 3km
Ke: Lihaskunto 30 min
To: kävelylenkki 45 min
Pe ja la: Lepo
Su: PK 63 min, 10,6 km, 5:54/km + kävelylenkki 45 min

tiistai 7. kesäkuuta 2016

TREENIVIIKKO 22/2016

Viime viikko oli juoksun suhteen vähän ankea ja lenkkejä tuli tehtyä vain kolme. Tehtiin kaupat uudesta kodista, pakattiin ja osa tavaroista jo muutettiinkin ja tuntui ettei aikaa ja energiaa oikein jäänyt juoksuun. Tosin ehkä lenkille lähtö fiiliskään ei ollut viime viikolla ihan kohdillaan. 

Vaikka lenkit jäivät vähän lyhkäsiksi, niin ei viikko kuitenkaan liikkumatta mennyt. Maanantaina piti ulkoiluttaa koira, joten käveltiin metsässä 50 minuutin lenkki. Tiistai meni lähinnä asunto/muuttojutuissa, joten viikon ensimmäisen juoksulenkin tein vasta keskiviikkona. Lähtiessä aurinko oli pilvessä ja helteestä huolimatta sää tuntui ihan siedettävältä. Aika pian aurinko kuitenkin pääsi paistamaan ja sen jälkeen olikin liian kuuma. Hellejuoksu ei ole koskaan ollut suosikkini ja luulenpa ettei se ole sitä tänäkään kesänä. Lenkki jäi 40 minuuttiin.


Koska keskiviikkona tuntui liian kuumalta juosta, päädyin torstaina taas kävelylenkkiin koiran kanssa. Kävelyn jälkeen tein lyhkäsen lihaskuntotreenin. Perjantain lepopäivän jälkeen juoksin lauantaina viikon parhaan lenkin. Puolessa välissä poikkesin hetkeksi metsään ja siellä isoimmista ylämäistä kävelin osan. Kivan vaihteleva lenkki ja juoksukin sujui ihan kivasti, mittaa lenkille tuli 10,5 km. Aamulla käveltiin koiran kanssa kolme varttia.



Sunnuntaina käveltiin koiran kanssa aamulla ja iltapäivällä pienet lenkit. Aamulenkin ja aamupalan jälkeen nukahdin kolmen tunnin päikkäreille, eikä  se päivä meinannut siitä enää käynnistyä. Tsemppasin kuitenkin liikkeelle ja kyllähän se vähän virkisti. Kevyttä juoksua 40 minuuttia ja sen jälkeen lihaskuntotreeni.

Ma: Kävelylenkki 50 min
Ti: Lepo
Ke: PK 40 min, 6,6 km, 6:07/km
To: Kävelylenkki 42 min + lihaskunto 15 min
Pe: Lepo
La: PK 63 min, 10.5 km, 5:57/km + kävelylenkki 45 min
Su: PK 40 min, 6,7 km, 5:58/km + lihaskunto 25 min + kävelylenkit 2x35 min

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

JUOKSUT RASKAUSVIIKOILLA 12-13

Viikoilla 12 ja 13 en ollut vielä täällä kertonut raskaudesta, joten tässä vielä viimeinen kooste menneisiin viikkoihin. Aiempina viikkoina olin ollut todella väsynyt ja kuvotustakin oli aina iltapäivisin, mutta näillä viikoilla tilanne alkoi helpottaa. Kuvotus loppui kokonaan, jonka seurauksena sain syötyä paremmin ja sen myötä olokin alkoi pikku hiljaa olla hieman energisempi. Tosin vaikka väsymys helpotti, edelleenkin on pakko nukkua muutamat päikkärit viikossa, mutta niin pahaa väsymys ei kuitenkaan ole enää ollut kuin alussa.


Odotin paremman olotilan vaikuttavan positiivisesti myös juoksuun, mutta merkittävästä lenkit eivät vielä tässä vaiheessa parantuneet. Pikku hiljaa on kuitenkin menty parempaan suuntaan, eikä juoksu ole tuntunut enää niin raskaalta kuin alussa. Nyt viime viikkoina juoksutuntuma onkin ollut paljon parempi kuin vielä näiden viikkojen aikaan.

Viikon 12 treenikoosteen pääset lukemaan tästä ja viikon 13 tästä.