tiistai 30. joulukuuta 2014

COOPERIN TESTI

Huhhuh! Tänään olikin sitten vuorossa kunnon maksimikestävyystreeni eli Cooperin testi. Aika voimillehan tuo otti. Testiä en ollut aikaisemmin juossut, joten aikaa ei ollut parannettavana. Viime viikolla juoksin puolen tunnin treenin hieman normaalia reippaammin 4:25/km vauhdilla, joten nyt ajattelin, että vähän päälle neljän minuutin kilsavauhtia voisin yrittää juosta. 12 minuuttia tuntuu lyhyeltä ajalta, mutta ei se sitä kyllä melkein täysillä juostessa ole.

Juoksuvauhti pysyi melko tasaisena koko testin ajan, siinä neljän minuutin tuntumassa. Kilsan jälkeen rupesi vähän hirvittämään, että mitenkähän tässä käy, hyytyykö liikaa loppua kohden. Jotenkin sain kuitenkin vauhdin pidettyä yllä ja lopussa yllätyin kun kuulin, että minuutti jäljellä. Onneksi ei kuitenkaan ollut enää yhtään pidempään, koska aika voimille kävi jo. Lopulta matkaa kertyi 2933m. Aika kivasti. Neljän minuutin kilsavauhti on minulle jo tosi kovaa vauhtia, joten aika kiva, että suurinpiirtein sitä pystyi kuitenkin noinkin pitkään juoksemaan. Sen verran kovaa vauhti oli, että heti testin jälkeen ja edelleenkin juoksu tuntuu yllättävän paljon keuhkoissa. Kisoja ei ole vähän aikaa ollut, joten kiva, että edes testejä pääsee juoksemaan, suosittelen :)

Alla oleva kuva ei liity mitenkään testiin, tälläiset hanskat vaan tiedoksi muillekin, joilla sormet meinaa jäätyä talvisin. Minun on pitänyt jättää kaikki normaalit sormikkaat odottamaan kevättä, ja nämä on nyt ainoat, joilla ei ole tullut kylmä.



Tässä vaiheessa toivottelen kaikille oikein hyvää vuoden vaihdetta! Samalla kiitos kaikille, jotka olette tänä vuonna blogiani lukeneet ja erityiskiitos kaikille, jotka olette jättäneet kommentteja. Jokainen kommentti on lämmittänyt mieltä :) Kiva tietää, että siellä on joku, jota treenini kiinnostavat. 

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

JOULUVIIKON TREENIT

Jouluviikollakin tuli treenailtua ihan kivasti. Viikko sisälsi neljä juoksulenkkiä ja useita kävelylenkkejä. Lomassa oli se hyvä puoli ettei koiran aamulenkkiäkään tarvinnut tehdä pikaisesti vaan joka aamu kävimme metsässä kävelemässä noin puolisen tuntia.

Viikko alkoi siis reippaalla hallitreenillä. Tämä oli taas viikon paras treeni ja juoksu kulki yllättävän hyvin. Sunnuntain pitkä lenkki ja maanantain hallitreeni tuntuivat hieman jaloissa, joten seuraavat pari päivää sisälsivät vain kävelylenkkejä. Tiistaina tehtiin muutama lyhyempi kävelylenkki koiran kanssa ja aattona kävelimme metsäpoluilla reilun tunnin. Alla kuva aaton lenkiltä.


Torstaina ja perjantaina kävin juoksemassa. Torstaina asteita oli noin 13, muuten tarkenin hyvin, mutta reidet alkoivat hieman jäätyä loppulenkistä. Päällä oli kunnon kerrasto ja hiihtoon tarkoitetut edestä tuulenpitävät housut, mutta nämäkään eivät olleet tarpeeksi. Tänään asteita oli suurin piirtein saman verran, joten lisäsin alle vielä yhden kerraston. Hieman kylmä oli loppulenkistä, mutta paljon paremmin tarkeni jo kuin torstaina. Perjantaina asteita oli onneksi alle kymmenen, joten juoksu oli paljon mielekkäämpää. Perjantain lenkille tuli mittaa 10,8 km. Lauantaina palauttelin taas noin tunnin kävelylenkillä metsässä. Alla kuva eiliseltä lenkiltä, joku oli jo uskaltautunut jäälle.






Tänään päivä alkoi taas puolen tunnin kävelylenkillä koiran kanssa. Pari tuntia tästä oli vuorossa päivän juoksulenkki. Lenkistä ei kyllä ole paljon kerrottavaa. Tänään ei kulkenut. Loppua kohden hidastin vielä reilusti vauhtia, siinä toivossa, että juoksu alkaisi kulkea, mutta ei siitä oikein tullut tänään mitään. Kai sitä välillä pitää olla näitä huonojakin treenipäiviä, jotta jaksaa sitten iloita niistä hyvistäkin. Hyvää tämän päivän lenkissä oli kuitenkin auringon paisteen lisäksi se, että testissä oli uusi mittari, Polarin V800. Mittarista kerron lisää sitten, kun olen kerennyt sitä hieman testailla, mutta jo nyt voin suositella Polarin sykevyötä. Uusi vyö on niin pehmeä ettei siitä jäänyt hiertymiä niin kuin vanhasta mittarista. Edellinen vyö jäi vähälle käytölle juuri sen hiertävyyden vuoksi, mutta tätä vyötä ei juostessa edes huomannut, joten käyttöäkin tulee varmasti entistä enemmän.

Jouluviikollakin tuli siis liikuttua melko kivasti. Kivaa tässä viikossa oli myös se, että ilmoittauduin kevään ensimmäiseen kisaan :) Ensi viikolla voisin kertoa tästä lisää. Kisoihin ilmoittautumisesta tulee kyllä aina hyvä fiilis. 

Ma: Halli VK: 30 min, 6,8 km, 4:25/km + verkat
Ti: Lepo/kävelylenkkejä
Ke: Lepo/kävelylenkkejä
To: PK 53 min, 9 km, 5:51/km
Pe: PK 62 min, 10,8 km, 5:42/km
La: Lepo/kävelylenkkejä
Su: PK 1:19, 13,4 km, 5:55/km

tiistai 23. joulukuuta 2014

JOULUVIIKON ENSIMMÄINEN TREENI

Eilen kävin juoksemassa vk-treenin hallilla. Jokohan teitä kyllästyttää, kun kirjoitan aina näistä hallitreeneistä. Tässä on vaan tainnut käydä niin, että vauhtikestävyystreenit ovat suosikkejani, joten näistä tulee helposti kirjoitettua. Juostessakin mietin, että kannattaako sitä edes yrittää ensi vuonna maratonia, kun nämä vk-treenit ovat kivempia kuin pitkät lenkit. Puolikkaalle ja kympille voisi ehkä enemmän keskittyä näihin vauhtilenkkeihin pitkien sijaan. Tosin jokin siinä maratonissakin kiinnostaaa, joten ehkä sekin tulee kuitenkin juostua.

Normaalisti hallitreenit ovat aina tiistaisin, mutta joulun vuoksi nämä olivat nyt siirtyneet maanantaille. Kivahan sitä oli taas juosta. Juoksu sujui jopa yllättävän hyvin. Alla oli sunnuntain pitkä lenkki ja se tuntui hieman jaloissa, joten odotin, että juoksu saattaisi kulkea huonommin. Tavoitteena oli juosta puolituntia reippaampaa vk-vauhtia, suurin piirtein puolikkaan kisavauhtia. Ajattelin, että jos saisin vauhdin pidettyä 4:40/km niin se olisi hyvä. Ensimmäinen kilsa lipsahti vähän liian kovaa 4:20/km ja odotin, että kohta varmaan hyytyy. Jotenkin juoksu kuitenkin rullasi hyvin ja vaikka vauhti tuntuikin reippaalta ei se tuntunut liian pahalta. Lopulta puoleen tuntiin kertyi matkaa 6,8 km ja keskivauhti oli 4:25/km. Tämän treenin perusteella voisi ensi vuodeksi ottaa kympin tavoiteajaksi 45 minuuttia. 

Treeni oli melko kova, joten tänään on vuorossa lepopäivä tai vain kevyttä koiran lenkitystä. Loppuviikon treenejä en ole sen kummemmin suunnitellut. Juostua kyllä tulee, mutta en ole vielä varma minä päivinä ja millaisia lenkkejä. Näin lomalla on ihan hyvä mennä vähän fiilispohjalta tämänkin asian kanssa. 

Täältä jouluisista maisemista kaikille oikein hyvää joulua!


Follow my blog with Bloglovin

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

TREENIVIIKKOKATSAUS VKO 51



Tällä viikolla treenit alkoivat maanantaina kevyellä lenkillä koiran kanssa. Tästä lenkistä kirjoittelinkin jo aiemmin tässä postauksessa. Samanlaisen lenkin kävin juoksemassa koiran kanssa myös torstaina. Tiistaina oli vuorossa perinteinen hallitreeni ja tästä kirjoitin aiemmin jo keskiviikon postauksessa. Treeni sujui hyvin, vaikka lopussa juoksu alkoi jo hieman käymään voimille. Keskiviikkona kerkesin treenailla salilla vain puolisen tuntia ennen korisvuoroa. Salitreeni jäi turhan lyhyeksi ja mielellään olisin treenannut pidempäänkin. Korista oli taas hauska pelailla. Perjantai sisälsi vain kevyttä ulkoilua koiran kanssa ja lauantaina pidin lepopäivän, koska perjantaina olin illanvietossa.



Tänään treeniviikon päätti kiva pitkä lenkki. Kuopiossa on satanut tällä viikolla paljon lunta, joten tänään pääsi juoksemaan täysin valkeissa maisemissa. Tiet oli onneksi pääosin aurattu, mutta melko liukasta siellä oli. Ilman nastoja juoksu olisi ollut paljon vaikeampaa ja eteneminen varmasti vielä hitaampaa. Välillä myös tuuli melko kylmästi. Päällä oli tavalliset juoksutrikoot, mutta välillä olisi tuulenpitäville housuille ollut tarvetta. Muuten oli onneksi sopivasti päällä eikä kylmä päässyt tulemaan. Vaikka olin tavallista viikonlopun lenkkiä myöhemmin liikkeellä niin onneksi kerkesin juoksemaan vielä valoisan aikaan. Ensi viikon olen lomalle, joten yritän, nyt kun siihen on mahdollisuus, ajoittaa lenkit niin, että kerkeän juoksemaan ennen pimeää. Juoksu sujui tänään kivasti. Toki lumi hidastaa vauhtia, mutta ei tänään mihinkään kiire ollutkaan. Niin kiva oli juosta, että loppuun piti vielä käydä pieni lisälenkki ennen kääntymistä kotiin päin.

Meinasin tähän loppuun kirjoittaa, mikä viikossa oli parasta ja mikä huonointa, mutta ei tässä viikossa kyllä mitään huonoa ollut. Kaikki treenit sujui hyvin ja ulkonakin juoksu oli kivaa, vaikka sulat tiet ovatkin vaihtuneet kunnon lumikerrokseen :)

ma: PK 30 min juoksu koiran kanssa
ti: Halli VK 3x15 min: kymppiminsat: 4:46-4:53/km, viisiminuuttiset 4:36/km + verkat 
ke: sali 30 min + koris 1h
to: PK 30 min juoksu koiran kanssa
pe ja la: Lepo
su: PK pitkä 1:42, 17,4 km, 5:51/km

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

TIISTAIN VK-TREENIT JA URHEILEVAN ULKONÄKÖ

Eilen tuli taas tiistaiseen tapaan nautittua sisätreeneistä. Melkein olisi tehnyt mieli ulos lenkille, kun lunta oli taas tullut hieman lisää, mutta toisaalta on kyllä kiva kun välillä pääsee juoksemaan shortseissa eikä tarvitse miettiä missä vetimissä ulkona tarkenisi.

Toivoa on valkeasta joulusta :)

Vk-treeni sisälsi kolme noin vartin pätkää, joista kymmenen minuuttia juostiin vähän hitaampaa vk:ta ja viidelle minuutille kiristettiin aina hieman vauhtia. Tavoitteena oli kymmenen minuutin pätkillä pitää vauhti 4:45-5/km ja viiden minuutin pätkillä 4:30-4:45/km. Tällä kertaa vauhdit toteutuikin hyvin suunnitelmien mukaan, kympit pysyi välillä 4:46-4:53/km ja kaikki vitoset meni aikaan 4:36/km. Aina uuden pätkän alussa meinasin lähteä liian kovaa, mutta kyttäsin kelloa sen verran, että sain vauhdin asettumaan halutulle välille. Viisi minuuttiset kävivät hieman voimille, etenkin viimeisellä osuudella, mutta pääsosin juoksu kulki eilen ihan kivasti. Treenin alkuun lämmittelin kilsan verran ja loppuun hölkkäilin vajaat pari kierrosta. Koko treenille pituutta tuli 11,6 km.

Talvelle vähensin vk-treenien määrän kahdesta yhteen. Hieman mietitytti kuinkahan paljon vauhti tulee hidastumaan ja miten alusta keväällä pitää kunnon treenit taas aloittaa. Hallitreenien perusteella kuitenkin näyttäisi ettei vauhdissa ainakaan vielä mitään hirveää muutosta ole tapahtunut. Tosin hallilla treenit ovat olleet ehkä hieman lyhyempiä, joten en tiedä alkaisiko vähentyneet vk-treenit näkymään pidemmillä vk-lenkeillä. No, aika näyttää, miten vauhti tästä muuttuu, jos muuttuu. Kevään kisojen miettimisen myötä alkaisi jo vähän poltella kunnon treenien aloittaminen :) Tosin, nyt kun lunta on maassa ei siellä hirveän nautinnollista ehkä olisi kovia vk-treenejä yrittää tehdä, joten ehkä maltan vielä nauttia kevyemmästä lenkkeilystä.

Miten muut, oletteko jo aloittaneet valmistautumisen kevään kisoja varten vai treenailetteko vielä vähän kevyemmin/monipuolisemmin? Miten pitkä valmistautumiskausi teillä yleensä on esim. puolikkaalle ja maratonille?

Lopuksi vielä linkkivinkkinä kilpaurheilijan blogiteksti: Väärän näköinen urheilijaksi. Oletteko te kuntoilijoina koskaan kohdanneet ennakkoluuloja tai paineita sen suhteen miltä runsaasti urheilevan tai esim. juoksijan tulisi näyttää?

maanantai 15. joulukuuta 2014

PALAUTTELULENKKIÄ KOIRAN KANSSA

Tänään viikko alkoi kivan kevyellä lenkillä. Juostiin koiran kanssa metsässä puolisen tuntia. Tällaiset kevyet palauttelulenkit onkin viime aikoina tullut juostua pääosin koiran kanssa. Eilisellä lenkillä lipsui sen verran, että tänään ymmärsin laittaa nastat alle ja niillä meno olikin paljon rennompaa. Vaikka viikonloppuna satanut lumi tuntuu sulavan vauhdilla, niin metsäreitti oli vielä täysin lumessa. Nastat oli tänään metsään oikea valinta ja lumella oli kivan pehmeä juosta. Lumesta oli myös se hyöty, että valaisemattomalle osuudellekin uskaltautui, kun lumen ansiosta siellä jopa näki jotain.


Eilen tuli hieman liukkaalla kelillä juostua ilmeisesti hieman varovasti ja jalat tuntuivat normaalia väsyneemmiltä lenkin jälkeen. Hyvin olivat kuitenkin täksi päiväksi palautuneet ja tuntui kuin eilen ei olisi mitään lenkkiä juossutkaan. Jos liikkumaan lähteminen maanantaisin on vaikeaa, niin suosittelen tällaista kevyttä lenkkeilyä. Kevyttä hölkkää jaksaa hieman väsyneenäkin ja harvoin sitä lenkin jälkeen on huonompi fiilis kuin lähtiessä.

Koira oli tänään vauhdissa ja pinkoi metsässä melkoista kyytiä :) Lenkin jälkeen se hauskutti tulemalla ihan viereen makaamaan selällään, kun tein lattialla vatsoja. Seuraavaksi aion siirtyä venyttelemään ja yleensä juoksukaverista saan seuraa siihenkin.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

MONIPUOLISEMPI TREENIVIIKKO

Tämä treeniviikko oli normaalia monipuolisempi ja sisälsi muutakin kuin juoksua. Maanantaina pidin lepopäivän ja kävin vain kävelemässä koiran kanssa. Tiistaina vuorossa oli perinteiset hallitreenit ja juoksu kulki mainiosti. Hallilla on hieman puuduttavaa juosta pidempiä matkoja vain yhtä ja samaa ympyrää, mutta kilsan vetoja siellä on kiva juosta. Tiistain treeni sujui niin kivasti, että ei tarvinnut kertaakaan miettiä montako kierrosta on vielä jäljellä. Tarkemmin hallitreenistä kirjoitinkin jo tässä postauksessa. 

Keskiviikon korisvuoro peruuntui, joten päätin nyt käyttää viikon tutustumisjakson Fressillä. Keskiviikolle varasin ajan siis Sisutalkoot nimiseen treeniin. Tästä intensiivisestä lihaskunto treenistä kirjoitinkin jo keskiviikon postauksessa. Treeni oli kiva ja tähän voisi osallistua uudestaankin. Ennen treeniä lenkitin koiran ja treeneihin menin pyörällä, niin sain hyvän alku - ja loppuverryttelyn.

Torstaina alkoi keskiviikon treeni pikkuhiljaa tuntua kropassa ja etenkin yläkroppa kipeytyi. Torstaina kävinkin vain kävelylenkillä koiran kanssa.

Perjantaille olin varannut ajan huoltotunnille. Tunnilla keskityttiin rullailuun ja tehtiin myös muutamat venyttelyt. Aiemmin en ollut rullaa käyttänyt ja etenkin reiden ulkosyrjältä löysin oikein otolliset kohdat rullailulle. Mitenkään erityisesti en tästä kuitenkaan innostunut ja taidankin jatkaa kehonhuoltoa ihan venyttelemällä. Tunnilla oli kivan rauhallinen tunnelma ja voisinkin kuvitella tällaisen tunnin sopivan myös niille, jotka kaipaavat hetken rauhoittumiseen.

Lauantaina menin Fressin ABS30 tunnille. Tunnilla tehtiin hieman selkiä ja kylkiä, mutta pääpaino oli vatsoissa. Puolisen tuntia kului nopeasti ja liikkeet sai hyvin tuntumaan, mutta olin kuitenkin odottanut tunnista hieman rankempaa. Samoin kuin perjantaina matkat salille taitoin juosten, joten sain vatsatreenille taas hyvän alkulämmittelyn ja loppuverryttelyn.


Vaikka olin lauantain vatsatreenistä odottanutkin rankempaa, niin kyllä tänään on tuntunut, että vatsoja on eilen tullut tehtyä. Treeniviikon päätteeksi kävin tänään juoksemassa pitkän lenkin. Alkuviikosta ajattelin, että voisin pitkästä aikaa venyttää lenkin pariin tuntiin, mutta huonosti nukutun yön jäljiltä päädyin kuitenkin vain puolitoistatuntiseen. Heräilin useamman kerran yöllä ja aamulla olo oli sen verran pöhnäinen, että parempi oli tehdä vähän aiottua lyhyempi lenkki. 

Kuopiossa on satanut viikonlopun aikana aika paljon lunta, joten lenkillä sai nauttia vaihteeksi valkeista maisemista. Tiet oli aurattu ja hiekoitettu melko hyvin, mutta välillä askel lipsui sen verran, että nastat olisi ollut tänään paras vaihtoehto. Kaikenkaikkiaan aika kiva, hieman erilainen treeniviikko, mutta ei uusista treeneistä edelleenkään löytynyt juoksun voittanutta :)

ma: Lepo
ti: Halli VK 4x1km: 4:42-4:44/km + 4x1km: 4:27-4:32/km + 1km: 3:48/km + alku- ja loppuverkat
ke: Sisutalkoot 30min
to: Lepo
Pe: PK 23 min 4 km + Huolto45 + PK 15 min 2,5 km
la: PK 15 min 2,5 km + ABS30 + PK 19 min 3,3 km
su: Pitkä PK 93 min, 15,8 km, 5:52/km

torstai 11. joulukuuta 2014

PUOLEN TUNNIN INTENSIIVINEN TREENI

Minä, vain yhteen lajiin jämähtänyt, juoksun puolestapuhuja, kävin eilen testaamassa yhden ryhmäliikuntatunnin!! Kyseessä oli Fressin Sisutalkoot niminen puolen tunnin intensiivinen treeni. Treeni sisälsi kolme sarjaa ja kukin sarja kolme eri liikettä. Kutakin liikettä tehtiin 10-20 toistoa, jonka jälkeen siirryttiin heti seuraavaan liikkeeseen. Yhtä sarjaa tehtiin seitsemän minuuttia ja sarjojen välillä oli noin minuutin tauko. Jotain hienompia nimiä osalla liikkeistä kuten vatsoilla ja kyljillä oli, mutta niitä en muista. Liikkeet oli jotakuinkin nämä:
  1. hämähäkkipunnerrus
  2. sivukyykky
  3. syväkyykky
  1. kyljet
  2. leuanveto
  3. vuorikiipeilijä
  1. boksihyppy
  2. dippi
  3. vatsat
Puolituntia tuntuu aika lyhyeltä ajalta, mutta aika hyvin tuossakin ajassa saa liikkeet tuntumaan. Puoleen tuntiin tuli vain kahden minuutin tauko, joten aika paljon siinä kerkeää kuitenkin tekemään. Tällainen treeni on siitä hyvä, että kukin voi tehdä liikkeet omaan tahtiin, joko rauhallisemmin tai sitten täysillä. Näistä liikkeistä sivukyykky oli ehkä suosikkini. Heti ensimmäisestä kyykystä tunsin, että on aika tehokas liike. Kyykkäys tuntui myös hieman eri kohdassa kuin normikyykyissä. Tällä sai tuntuman hieman reiden ulkosyrjälle. Liike tehtiin niin, että toinen jalka laitettiin seinään vasten ja sitten kyykättiin toisen jalan varaan ja niin syvälle kuin pääsi. Kyykkäys luonnistui heti paremmin, kun siirsi kädet vyötäisiltä eteen.

Vatsat ja kyljet tehtiin niin, että jalat roikkui kuminauhoissa ja leuanvedot keventäen kuminauhalla, mutta soveltaen lähes kaikki liikkeet voisi tehdä kotonakin. Kokonaisuudessaan aika kiva treeni ja ainakin noita sivukyykkyjä aion tehdä jatkossakin.

Odotin, että tänään reidet olisi taas aivan tukossa, mutta yllättäen tilanne ei olekaan niin paha kun oletin. Toki jaloissa tuntuu, että jotain on tullut tehtyä, mutta eniten kipeänä onkin yläkroppa, todennäköisesti punnerrusten ja leuanvedon vuoksi. Olen aika juoksuun jämähtänyt näiden treenieni kanssa, mutta kiva oli välillä testata jotain uuttakin :)

Tänään oli hyvä ottaa kevyemmin, ohjelmassa oli vain kevyttä palauttelua koiran kanssa ulkoilemalla.

Kevyttä palauttelua koiran kanssa.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

LOISTAVIA KILSAN VETOJA

Eilen oli aivan loistava treenipäivä :) Jos viime viikon hallitreeni tuntui jotenkin vaikealta niin eilinen olikin sitten ihan jotain muuta. Juoksu kulki jotenkin niin helposti, että epäilin jo näyttääkö mittari oikeita lukemia :) Vuorossa oli hallitreeneistä suosikkini, eli kilsan vedot. 

Ennen vetoja lämmittelin kilsan verran. Ensimmäiset neljä vetoa oli suunnitelmissa juosta korkeintaan 4:50/km eli hieman hitaampaa VK:ta. Jotenkin se vauhti hidastelusta huolimatta kuitenkin kiihtyi hieman kovemmaksi ja lopulta vetojen keskivauhdit oli 4:42-4:44/km. Vetojen välillä pidin aina noin minuutin tauon ja se tuntui eilen riittävältä palautukselta.

Seuraavalle neljälle vedolle oli tarkoitus kiristää vauhtia VK 2 alueelle. Alun perin olin ajatellut, että vauhti voisi olla noin 4:40/km. Koska ensimmäiset vedot meni jo aiottua kovempaa, tuli nämäkin juostua ennakoitua kovempaa. Vetojen vauhdit oli 4:32/4:31/4:28/4:27/km. Näiden vetojen välillä pidin taukoa noin kaksi minuuttia. Edelleen juoksu kulki hyvin, jalat toimi eikä missään vaiheessa tuntunut liian pahalta tai väkisin vääntämiseltä. Oli kyllä jotenkin erityisen hyvä fiilis juosta. 

Treeni huipentui vielä viimeiseen reippaaseen vetoon. Tämän olin ajatellut juosta vähän alle 4:30/km, edelliset vedot oli jo kuitenkin lipsahtaneet tämän alle, joten viimeinenkin veto tuli juostua aiottua kovempaa. Viimeisen kilsan keskivauhti oli 3:48/km. Tämä pisti jo puuskuttamaan vähän kovemmin, mutta jotenkin sekin tuntui vain hyvältä. Täysiä ei tullut vedettyä, mutta jotenkin tästä tuli kisojen loppusuorat mieleen, jolloin tulee vedettyä niin kovaa kuin pääsee. Aivan huippua! Joskus juoksu kulkee loistavasti ja eilen oli sellainen päivä. Loppuverryttelyksi hölkkäilin kilsan.

Varmaan parin kevyemmän päivän vuoksi jalat tuntuivat juostessa hyvältä. Viimeisilläkään vedoilla jaloissa ei tuntunut väsymystä, vaikka vedot tulikin vähän normaalia kovempaa vedettyä. Kuitenkin treenien loputtua, jo heti loppuverkassa pohkeet tuntuivat yllättäen tukkoisilta. Harvemmin pohkeet menee tukkoon, yleensä jos jalat ovat kipeät niin ne on reidet. Tukkoisuus jatkui vielä loppuillan, mutta onneksi tänään tuntuivat jo ihan normaaleilta.

Alkuviikko on siis lähtenyt treenien suhteen hyvin käyntiin. Kun alla on onnistunut treeni ei malttaisi odottaa taas seuraavaa kertaa. Maanantaina kävin kevyen kävelylenkin koiran koiran kanssa ja tänään testissä oli yksi ryhmäliikuntatunti.

Kävelylenkillä koiran kanssa.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

TREENIVIIKKOKATSAUS VKO 49

Yksi treeniviikko taas takana, onneksi tämä viikko oli edellistään parempi. Maanantaina hölkkäilin koiran kanssa kolme varttia. Lenkki oli kiva ja melkein olisi voinut jatkaa pidempäänkin. Koirakin juoksi kivasti myös tieosuuden, eikä yrittänyt koko ajan pysähdellä. Tiistain hallitreenit eivät puolestaan sujuneet kovin hyvin. Hieman takkuista oli juokseminen ja treeni kävi yllättävän paljon voimille. Alkuverkan jälkeen juoksin puolituntia 4:50/km vauhdilla. Tämän päälle viisi 200 metrin reipasta vetoa noin sadan metrin hölkkäpalautuksilla. Melko reippaasti tuli nuo vedot vedettyä, joten lyhyydestään huolimatta kävivät voimille. Loppuun hölkkäilin vielä noin kilsan verran. Vaikka ei paras treenipäivä ollutkaan niin kivaa vaihtelua oli tuollaiset lyhyemmät vedot.


Keskiviikkona vuorossa oli taas salia ja korista. Koris sujui hyvin ja tällä kertaa urheilusta jäi kivan reipas olo eikä niin väsynyt kuin esim. tiistain treenin jälkeen. Reidet menivät keskiviikon salitreenistä niin tukkoon, että torstaina ja perjantaina piti tyytyä vain kävelylenkkeihin.

Lauantaiaamulle oli sovittu yhteislenkki Arjen Helmihetkiä blogin Sadun kanssa. Noin parikymmentä minuuttia kesti juosta treffipaikalle, sen jälkeen juostiin metsässä noin 45 minuuttia. Tämän jälkeen jatkoin pienen mutkan kautta kotia, jotta sain puolitoistatuntia täyteen. Ei ollut paras juoksupäivä lauantainakaan, joten onneksi yhteislenkki oli sovittu, muutoin olisi varmaan jäänyt lenkki lyhyemmäksi. Seurassa juoksu taittuu paremmin, vaikkei paras juoksupäivä olisikaan :) Sadulle kiitos!

Tänään kävin sitten metsässä juoksemassa kevyen lenkin. Eilen satanut lumi oli vielä maassa, joten pistin ekaa kertaa tänä talvena nastakenkät jalkaan. Muutama aivan sula kohta metsässä oli, mutta muutoin reitti oli luminen. Icebugin nastakengät ovat olleet nyt ainakin jo kolme talvea käytössä. Ihan hyviltä ne lumella tuntuivat, mutta pitää testata vielä liukkailla keleillä. Voi olla, että näillä pärjää vielä tämän talven, mutta ensi talveksi pitänee jo ostaa uudet. Muista nastakengistä ei ole kokemusta, mutta näihin olen ollut kyllä tyytyväinen. Pito on ollut kengissä hyvä ja juoksutuntumakin yllättävän hyvä.


  • ma: 45 min hölkkä koiran kanssa
  • ti: VK hallissa  30 min, 6,2 km, 4:50/km + 5x200m 3:36-3:42/km + verkat
  • ke: sali 1h + koris 1h
  • to-pe: lepo/kävelylenkit
  • la: PK-pitkä 91 min, 15,6 km, 5:48/km
  • su: PK 45 min, 7,3 km, 6:12/km

Reidet ovat vielä tänäänkin tuntuneet hieman tukkoisilta, joten huomenna vuorossa ehkä vain kevyttä koiran lenkitystä. Jospa ne tiistaiksi palautuisivat niin ei tarvitsisi hallitreeneissä enää säästellä.

perjantai 5. joulukuuta 2014

JÄLLEEN URHEILUN PARISSA

Tällä viikolla olen viime viikon sairastelun jälkeen päässyt taas urheilun pariin. Maanantaina aloitin kevyesti lenkkeilemällä koiran kanssa. Juostiin ensin metsässä ja lopuksi teitä pitkin, oli oikein kiva lenkki :) Tiistaina ja keskiviikkona oli vuorossa vakkaritreenit eli tiistaina juoksua hallilla ja keskiviikkona salia ja korista.

Torstaina jalat alkoivat päivän mittaan kipeytymään, joten töiden jälkeen tein vain kevyen kävelylenkin koiran kanssa. Ilmeisesti salilla tehdyt kyykyt veti reidet taas niin tukkoon, että kevyesti piti ottaa vielä tänäänkin. Tehdessä nuo kyykyt ei tunnu yhtään niin pahoilta ja mieli tekisi treenata jalkoja enemmänkin, mutta turhan kipeiksi kyllä taas menivät. Tänään juoksu vaihtui siis edelleen kävelylenkiksi koiran kanssa. Kävelylenkin päälle tein hieman vatsoja. Nuo kävelylenkit käyvät ihan hyvin kevyestä palauttavasta lenkistä. Lepopäivinäkin tulee yleensä käytyä jonkinlainen kävelylenkki, koira kun on kuitenkin aina lenkitettävä ja usein sisällä vietetyn päivän jälkeen kaipaakin jo ulos.

Lenkki piristi, vaikka olikin taas näin pimeetä.

Keskiviikon salin jälkeen on nyt alla siis pari kevyttä päivää. Huomenna menemme Sadun kanssa kevyelle lenkille. Toivottavasti juoksu alkaa jo luonnistumaan. Miten sinun itsenäisyyspäivä, onko se lepopäivä vai sisältääkö esim. juoksulenkin?

Hyvää itsenäisyyspäivää ja viikonloppua!

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

TREENITÖN VIIKKO

Joo, nyt on treeniviikkokatsaus aika lyhyt. Viikko alkoi lepopäivällä, koska sunnuntaina olin juossut pitkän lenkin. Hieman jo maanantaina olo tuntui huonolta, mutta ajattelin että ehkä perjantain pikkujoulut vaan edelleen väsyttää, sitä kun ei juhlimisestakaan enää palaudu näköjään päivässä tai parissa.. No tiistaina lämpö alkoi sitten pyöriä siinä kolmenseiskan tienoilla ja sama tilanne jatkuikin sitten loppuviikolle asti. Kunnolla en ollut kipeä, mutta sellaista pientä yritystä oli useamman päivän. Kun ei voinut treenata oli aikaa vähän miettiä mennyttä vuotta ja pohtia tulevaa. Hieman selailin myös vanhoja kuvia ja sieltä löytyi tähän pimeyteen piristykseksi alla oleva kesäinen kuva. Näitä kelejä odotellessa :)



Toki se olisi ollut kivempi olla terveenä ja treenata, mutta koska nyt on kevyempi vaihe menossa eikä tärkeitä kisoja tiedossa, niin en tätäkään ole niin jaksanut harmitella. Jospa ensi viikko olisi treenien suhteen parempi. Ainakin nyt viikonlopun ajan olo on ollut jo paljon parempi kuin viikolla. Lauantai meni pikkujouluissa, joten tänään en olisi treenannut senkään vuoksi. Huomenna ehkä uskallan kokeilla kevyttä hölkkää koiran kanssa.

torstai 27. marraskuuta 2014

ENSI VUODEN TAVOITTEET?

Ensi vuoden tavoitteet ovat olleet kovassa mietinnässä ja kisakalentereitakin on tullut selattua. Vielä en kuitenkaan ole osannut päättää, mihin sitä ensimmäisenä keskittyisi. Tämän vuoden matkoista suosikkejani olivat puolikkaat. Ne on kivoja, kun ne voi juosta reippaammin kuin maratonit, mutta ei tarvitse kuitenkaan vetää niin täysillä kuin kympit. Treeneissä tykkään myös enemmän vk-lenkeistä kuin esim. pitkistä rauhallisista lenkeistä. Yksi vaihtoehto olisikin keskittyä vain puolikkaisiin. Puolikkaasta palautuu aika nopeasti, joten kisoihin pystyisi osallistumaan useammin. Kisoihin valmistautuminenkaan ei vaatisi niin paljon kuin esim. maratonille valmistautuessa. Voi kuitenkin olla ettei pelkät puolikkaat riittäisi, ehkä edes yksi isompi tavoite myös ensi vuodelle olisi hyvä. Ehkä tällöin myös mielenkiinto juoksuun säilyisi vähän paremmin, kun tulisi valmistauduttua erilaisiin kisoihin.

Jännittelyä ennen Pieksämäen puolikasta.

Toinen vaihtoehto olisi yrittää maratonin ajan parantamista. Mietin pitäisikö nyt yrittää maratonia jo keväällä, kun se tänä vuonna tuli juostua vasta syksyllä. Jos tulee kylmä ja luminen talvi, ei valmistautuminen ehkä kuitenkaan olisi niin hyvää kuin syksyn kisoihin. Toisaalta syksyllä kerkeäisi vielä parantaa, mikäli kevään kisa ei menisi suunnitelmien mukaan. Maraton vaatii huolellisempaa valmistautumista ja palautumista, joten vähän vähemmän voisi silloin osallistua muihin kisoihin.

Yhtenä vaihtoehtona olen miettinyt myös maratonia pidempää matkaa. 9.5.2015 järjestetään Kuopio 6h Run. Tätä olen vähän miettinyt kevään tavoitteeksi maratonin sijaan. Kisaan tulisi valmistauduttua varmaan melkein samoin  kuin maratonille, mutta palautuminen ottaisi todennäköisesti enemmän aikaa. Jokin näissä pitkissä matkoissa kiehtoisi, vaikka pitkät lenkit ei suosikkitreenejäni olekaan. Harmi, kun huhtikuussa on vielä aika vähän kisoja. Jos osallistun maratonille tai kuuden tunnin juoksuun toukokuussa, olisin mielellään juossut jonkin puolikkaan ennen sitä. Kovin montaa kisaa tuohon keväälle ei saa mahdutettua, mikäli pidemmän matkan aikoo juosta toukokuussa.

Tällaista pähkäilyä tämä on vielä tällä hetkellä. Vaihtoehtoja on monia ja kaikki kiinnostaa melkein yhtä paljon. Loppuvuoden yritän treenailla vielä vähän kevyemmin ja viimeistään sitten helmikuussa aloittaa kunnon treenit kohti kevään tavoitetta. Pitää siihen mennessä vain päättää mikä se kevään päätavoite on. Tänä vuonna ilmoittauduin aina yhteen kisaan kerrallaan ja kisan jälkeen mietiskelin mitä seuraavaksi. Näin varmaan teen ensi vuonnakin, tai ainakin yritän nyt ensin keksiä mitä keväällä ja syksyä mietin varmaan vasta sitten kevään kisojen jälkeen.

Oletko sinä jo päättänyt ensi vuoden tavoitteet/kisat? Onko jotain uutta luvassa vai keskitytkö samoihin matkoihin kun tänä vuonna?

tiistai 25. marraskuuta 2014

TÄMÄN VUODEN TAVOITTEET JA TULOKSET

Vuosi on jo niin lopuillaan ja kisat takanapäin, joten on aika vähän miettiä, miten juoksu on tänä vuonna sujunut. Urheilutaustani postauksessa olen avannut hieman sitä, miten olen tähän asti urheillut. Juossut olen siis monta vuotta, mutta todellinen innostuminen on tapahtunut vasta tässä kahden viime vuoden tai etenkin tämän vuoden aikana. 

Viime vuonna juoksin kaksi kisaa, joten tämän vuoden tavoitteena oli vähintään kolmet kisat ja aikaparannukset edellisvuoden puolikkaan ja kympin aikoihin. Puolikas oli tavoitteena juosta alle 1:50 ja kymppi alle 47 min. Alkuvuodesta maraton ei ollut vielä tämän vuoden suunnitelmissa. Ajattelin, että sitten kun olen juossut hyvän ajan puolikkaalla, saatan ehkä harkita maratonia. Mikään pitkän ajan haave maraton ei siis ollut, eikä mitään neljän-viiden tunnin aikaa kiinnostanut lähteä juoksemaan.

Vuoden ensimmäisenä kisana oli tarkoitus juosta kymppi huhtikuussa. Kisa jäi kuitenkin flunssan vuoksi välistä. Tämä oli onneksi kisakauden ainoa sairastuminen ja onneksi välistä jäi vain kymppi eikä puolikas tai maraton. Kevään ykköstavoitteena oli kuitenkin puolikas ja uusi ennätys. Kevään puolikkaan juoksin Joensuussa aikaan 1:42:31. Vuoden takaiseen aikaan tuli parannusta melkein kymmenen minuuttia. 

Vajaat pari viikkoa puolikkaan jälkeen juoksin kympin kisan. Viime vuonna kymppiin meni aikaa vielä 49:20, mutta nyt sain hieman pidemmällä matkalla (10,45 km) kellon pysähtymään aikaan 46:32. Kympin ja puolikkaan jälkeen mietiskelin seuraavaa tavoitetta ja koska olin puolikkaalla päässyt tyydyttävään aikaa, päätin, että syksyn päätavoite olisi maraton.


Kevään kisat.

Maratonille treenasin kolmisen kuukautta ja noudatin aika tunnollisesti tavoitettani vastaavaa ohjelmaa. Kesällä treenit sujui hyvin ja juoksuinto vain kasvoi. Huippua oli huomata vauhdin kehittyminen ja onnellinen olin myös siitä, että pystyin helteestä huolimatta tekemään melkein jokaisen treenin suunnitelmien mukaan. Muutamaa puolikasta hieman suunnittelin myös kesälle, mutta jätin ne sitten helteen vuoksi kuitenkin välistä. Loppukesää kohden tuntui, että kunto alkaa olla aika kohdillaan ja hirveä kytö oli johonkin kisoihin. Elokuussa juoksin sitten 13.6 km kisan ja samalla täyttyi alkuvuoden tavoite vähintään kolmista kisoista.
Länsiranta hölökkä 16.8.

Syyskuun alussa koitti sitten vihdoin maraton , joka oli tavoitteena juosta aikaan 3:50 tai alle. Onneksi vauhti oli alusta asti hieman kovempaa, koska muuria ei tullut ja kello pysähtyi lopulta aikaan 3:40:13. Taisin maaliin pääsyn jälkeen ajatella, että olipa hirveetä ja kyllä se puolikas on enemmän minun juttu, mutta kaipa sitä pitää kuitenkin yrittää tämänkin ajan parantamista vielä joskus.

Kuopio Maraton.

Maratonin jälkeen kaipasin jo hieman lepoa, mutta kuitenkin sitä oli heti seuraavat kisat jo mielessä. Vielä teki mieli yrittää puolikkaan ajan parantamista. Maratonin ja puolikkaan väliin jäi aikaa kuukausi ja hieman tuskastelinkin sitä kerkeänkö palautua ennätyskuntoon. Pieksämäellä tuli lopulta kuitenkin onnistuminen ja uusi ennätys on nyt 1:39:10. Onnistuminen vaan lisäsi juoksu –ja kisaintoa, joten yritin vielä etsiä kisaa, jossa voisin yrittää kympin ajan parantamista. En tästä lähettyviltä enää kisoja kuitenkaan löytänyt. Kolme viikkoa Pieksämäen puolikkaan jälkeen juoksin vielä yhden puolikkaan. Uutta tässä kisassa oli se, että se juostiin maastossa. Alla vielä koottuna tämän vuoden kisat:

  • 1/2 maraton: 1:42:31 (Joensuu 17.5.)
  • 10,45 km: 46,32 (Forte Sport maantiejuoksu 29.5.)
  • 13,6 km: 1:02:33 (Länsiranta Hölökkä 16.8.)
  • Maraton: 3:40:13 (Kuopio maraton 6.9.)
  • 1/2 maraton: 1:39:10 (Pieksämäki 5.10.)
  • 1/2 maraton maastossa: 1:48:19 (Kuopio 26.10.)
Puolikas Pieksämäellä.







Maastopuolikas.

Kaikenkaikkiaan tämä vuosi on ollut aika loistava ja juoksusta on tullut entistä tärkeämpää. Kaikki alku vuonna asetetut tavoitteet tuli saavutettua, enkä vielä vuoden alussa olisi uskonut pääseväni näihin aikoihin. Kehittyminen on motivoinut treenaamaan entistä enemmän. Tavoitteen asettaminen ja omien tavoitteiden mukaan tehdyn ohjelman mukaan treenaaminen oli myös erittäin mielekästä. Kisat myös toivat huimasti motivaatiota treenaamiseen ja edelleen muistan eri kisoista tiettyjä fiiliksiä ja ajatuksia matkan varrelta.

Nyt kun yritän miettiä ensi vuoden tavoitteita ja kisoja, pidän tästä vuodesta mielessä ainakin seuraavat asiat. Maratonin jälkeen kannattaa venyttää yksi erittäin kevyt viikko kahteen. Kuukausi maratonin jälkeen pystyy jo juoksemaan puolikkaan hyvään aikaan. Puolikkaasta palautuu viikossa ja kympin kisan voi hyvin juosta jo pari viikkoa puolikkaan jälkeen. Tottakai jokainen kisa on erilainen eikä palautuminen mene aina samalla tavalla, mutta jotain suuntaa saan tästä ensi vuoden kisojen suunnitteluun.

Millainen sinun treeni/kisavuosi oli? Tuliko onnistumisia vai jäikö jotain hampaankoloon?

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

HIEMAN KEVYEMPI TREENIVIIKKO

Tämä viikko sisälsi tavallista vähemmän juoksua. Edellinen viikko oli ollut aivan loistava ja juoksu kulki hyvin. Tämä viikko oli sitten vähän erilainen. Maanantaina tein kävelylenkin koiran kanssa ja tiistaina oli hallitreenit. Jotenkin tavallista tahmeampaa oli meno tiistain treeneissä ja vähän sama fiilis jatkui vielä keskiviikkonakin.

Keskiviikkona tein salilla ensin noin 45 min kokovartalotreenin ja sen jälkeen pelailtiin tunti korista. Salitreeni sujui vielä hyvin, mutta koriksessa väsyin tavallista helpommin. Olin ajatellut, että tekisin vielä torstaina kunnon treenin, koska perjantai ja lauantai menisi pikkujoulutunnelmissa, mutta huonosti sujuneiden treenien vuoksi päädyin kuitenkin vain kevyeen palauttelulenkkiin. Hölkkäiltiin koiran kanssa metsässä noin 40 minuuttia.



Perjantaina ja lauantaina en siis päässyt urheilemaan ja sunnuntaille oli suunnitelmissa pitkä lenkki. Yöllä heräsin muutamaan otteeseen koiran oksenteluihin enkä meinannut enää herättyäni saada unen päästä kiinni. Aamulla olo oli siis kaikkea muuta kuin virkeä. Lenkille lähtiessä ajattelin, että juoksen sen minkä jaksan, enkä väkisin venytä lenkkiä puoleentoista tuntiin, mikäli voimia ei ole. Yritin pitää vauhdin mahdollisimman rauhallisena ja niimpä puolitoista tuntia vierähti kuitenkin melko kevyesti. Lenkistä jäi virkistynyt ja kevyt fiilis :)

  • ma: Lepo
  • ti: VK hallissa 41 min, 8,2 km 4:58/km, syke 166 + 3x300m 3:19/3:39/3:31/km + verkat
  • ke:  Sali 45 min + koris 1h
  • to: PK palauttava n. 40 min
  • pe: Lepo
  • la: Lepo
  • su: PK pitkä 90 min, 15,4 km, 5:48/km, syke 159
  • keskiviikko 19. marraskuuta 2014

    HIEMAN TAHMEA HALLITREENI

    Eilen oli taas vuorossa hallitreenit. Viime viikolla olin vielä seuraavanakin päivänä ihan hurmiossa hyvin menneistä treeneistä, mutta tällä kertaa ei kulkenut ihan samalla tavalla. Pakko kai myöntää, että hieman tämä marraskuun pimeys alkaa täälläkin väsyttää. Viime viikolla väsymys hävisi heti hallille päästyä, mutta tällä kertaa tuntui heti alkuverkassa, että tänään ei kulje yhtä hyvin. No, ihan hyvän treenin sain kuitenkin tehtyä, vaikka loistavasti ei kulkenutkaan.

    Alkuun verryttelin kilsan verran. Varsinainen treeni oli noin 40 minuuttia vauhtikestävyyttä, jonka päälle kolme kierroksen vetoa kovaa aina kierroksen hölkkä palautuksella. 40 minuuttia juoksin hieman hitaampaa vk-vauhtia 4:58/km. Tätä vauhtia pystyy ihan hyvin juoksemaan, vaikka ei  paras juoksupäivä olisikaan. Kierroksen vedot tuli sitten vedettyä melkein täysillä ja kierroksen hölkkäpalautus tuli aina tarpeeseen. Tällä viikolla en pääse juoksemaan ihan normaaliin tapaan, mutta ehkä hieman kevyempi viikko onkin tähän saumaan ihan hyvä.

    Löysin täältä mielenkiintoisen jutun koskien eri juoksuvauhteja. Kannattaa käydä lukaisemassa, varsinkin, jos on tottunut junnaamaan lenkit aina samalla vauhdilla. Ennen kuin pari vuotta sitten osallistuin juoksukouluun, olin pitkään juossut aika samanpituisia ja vauhtisia lenkkejä. Siksi en pitkään aikaan mihinkään kehittynytkään, tosin ei silloin kehittymisen suhteen mitään sen kummempia tavoitteita ollutkaan. Nyt parin viime vuoden aikana on tullut juostua paljon monipuolisemmin ja lenkille lähtökin on mielekkäämpää, kun melkein jokainen lenkki on erilainen kuin edellinen. Vauhtikestävyyslenkkejä on tullut juostua aiempaa enemmän ja näissä treeneissä olen parhaiten huomannut vauhdin kehittymisen. Vk-lenkit ovatkin tällä hetkellä suosikkitreenejäni.

    Millainen on sinun suosikkitreeni? Millä vauhdilla juokset mieluiten?

    Tiedoksi myös, että Kuopio Maraton uudistuu. Lue lisää täältä. Saa nähdä millainen reitti tulee olemaan. Tarkoitus olisi osallistua kokonaiselle tai puolikkaalle.
    
    Ensi vuonna Kuopio Maratonin lähtö/maali ei ole enää näissä maisemissa.
     

    sunnuntai 16. marraskuuta 2014

    ONNISTUNUT TREENIVIIKKO

    Tällä viikolla treenit sujui kyllä loistavasti. Ainoa huono juttu oli se, että vaikka miinus asteita on ollut vasta muutama, niin hieman on meinannut tulla kylmä. Etenkin sormet meinaa jäätyä. Alkulenkistä on yleensä hyvä, mutta tänäänkin lenkin loppupuolella tuli taas kylmä. Ensimmäisenä ostoslistalla onkin nyt uudet hanskat. Jos jollain on suositella erityisen hyviä hanskoja, sellaisia joilla tarkenee sellainenkin jonka sormet jäätyy herkästi, niin suosituksia otetaan vastaan.

    Viime viikonloppuna kävi hieman lunta maassa, mutta jo sunnuntaina alkoi näyttää siltä, että tiet on kohta sulat. Lauantain lenkki lumella ei ollut yhtään kiva, joten maanantaina poltteli jo juoksemaan sulille teille. Juoksu kulkikin asfaltilla niin hyvin, että hieman oli vauhdissa pitelemistä. Vähän oli sellainen fiilis kuin keväällä lumien sulettua :) Tarkoitus oli juosta noin kolmisen varttia aerobisella kynnyksellä. Suurin piirtein sinne se keskivauhti asettuikin vaikka hieman hitaammin oli tarkoitus.

    Tiistaina oli sitten vuorossa hallitreenit ja niistä hehkuttelinkin aiemmin jo tässä postauksessa. Keskiviikkona hyvä treenifiilis jatkui ja vuorossa oli taas salia ja korista. Salilla tein kolmen vartin kokovartalotreenin ja korista pelattiin noin tunti. Hieman alkaa kroppa jo tottumaan keskiviikon treeneihin, kun enää ei paikat mene niin kipeiksi. Etenkään koris ei tunnu enää niin rankalta kuin aiemmin.

    Alkuviikko lähti aika reippaasti käyntiin, joten torstaina palauttelin kevyellä kävelylenkillä koiran kanssa. Perjantaina puolestaan juostiin metsässä kevyt palauttelulenkki.


    Lauantain lenkille kaipasin vähän vaihtelua tuttuihin reitteihin, joten lähdin kohti sitä reittiä, mikä juostiin maastopuolikkaalla. Metsäosuus keskellä lenkkiä toi kivaa vaihtelua asfaltilla juoksemiseen. Nyt kun ei ollut kiire mihinkään niin ei reitti tietenkään enää tuntunut niin pahalta kuin kisassa. Toki ylämäissä vauhti hidastui ja syke nousi, mutta nyt ne toi oikeastaan vaan kivaa vaihtelua rauhalliseen pk-lenkkiin. Ennen kääntymistä pikkupolulle olin niin ajatuksissani, kun mietiskelin ensi vuoden kisoja ja tavoitteita, että hyvä jos mäkiä edes huomasin. Reitti oli niin kiva, että sen voisi hyvin käydä juoksemassa useamminkin. Arkena en vaan taida ehtiä metsään ennen pimeään, joten pitää yrittää muistaa hyödyntää tätä reittiä viikonloppuisin.

    Tänään vuorossa oli sitten viikon pitkälenkki. Poikkesin lenkillä taas metsään, samalle reitille kuin eilen. Tällä kertaa juoksin metsässä hieman pidemmän pätkän, jotta sain lenkillä vähän lisäpituutta. Hitaalla 5:55/km vauhdilla lenkille tuli mittaa 17,8 km. Kaikenkaikkiaan tämä oli oikein kiva treeniviikko ja juoksemaan teki mieli aina lähteä :)

  • ma: PK/VK  44 min, 8,5 km, 5:07/km, syke 176
  • ti: VK 4x2km 4:36-4:41/km, syke 164-177 + MK 2 km 4:11/km syke 182
  • ke:  sali 45 min + koris 1h
  • to: Lepo
  • pe: PK palauttava n. 30-40 min
  • la: PK  64 min, 11,4 km, 5:37/km, syke 164 
  • su: PK pitkä 1:45, 17,8 km, 5:55/km, syke 153
  • torstai 13. marraskuuta 2014

    LOISTAVA TREENI

    Tällä viikolla treenit ovat lähteneet hyvin käyntiin ja juoksu on kulkenut ihmeellisen hyvin. Malttaakohan tässä kuitenkaan talveksi vähentää juoksemista... On tämä vaan niin loistavaa silloin kun kulkee :)

    Tiistaina huippu juoksufiilis jatkui, kun vuorossa oli hallitreenit. Hieman meinasi lähtiessä olla väsynyt olo, kun treenejä piti odotella seitsemään asti, mutta siellä se väsymys taas hävisi. Ohjelmassa oli noin parin kilsan vetoja minuutin palautuksin. Tarkoitus oli juosta neljä ensimmäistä vetoa 4:45-5:00/km ja viimeinen veto vähän kovemmin, noin 4:30/km vauhdilla. No, ihan ei mennyt niin kuin suunnittelin, kun juoksu kulkikin niin hyvin. Neljän ensimmäisen vedon vauhdit olivat 4:36-4:41/km. Parin ensimmäisen vedon jälkeen yritin hieman hidastaa vauhtia, mutta ei se siitä hidastanut vaan juoksu tuntui entistä paremmalta. Annoin sitten vaan mennä enkä yrittänyt enää hidastaa tahtia. Koska ensimmäiset vedot meni jo hyvää vauhtia, piti viimeiselle kiristää vauhtia vielä enemmän. Viimeisen vedon keskivauhti oli 4:11/km. Treenin jälkeen olo oli taas aivan loistava ja ihmettelin vain, miten hyvät vauhdit irtosi tänään niin kevyesti. Seuraavana päivänäkin oli vielä hyvä fiilis hyvin sujuneiden treenien vuoksi :)

    Vaikka vedot tulikin juostua suunniteltua kovempaa, ei vauhti tuntunut pahalta. Viimeisen vedon viimeinen kierros kävi jo vähän voimille, mutta liian pahalta ei tuntunut missään vaiheessa. Treenin kokonaispituus oli 11 km. Alkulämmittely jäi tällä kertaa vähiin ja vaikka yleensä on tapana tehdä loppuverkka kovempien vetojen jälkeen, niin tällä kertaa se unohtui.

    Tänään palauttelin kevyellä kävelylenkillä koiran kanssa.

    sunnuntai 9. marraskuuta 2014

    TREENIVIIKKOKATSAUS VKO 45

    Treeniviikko alkoi hieman huonosti. Maanantain lenkki jäi välistä, kun tyydyin parantelemaan huonoa oloa ja päänsärkyä sohvan pohjalla. Tiistaina oli tilanne jo onneksi toinen ja pääsin aloittamaan hallitreenit. Hallilla tuli juostua viikon vauhtikestävyystreeni ja näitä hallitreenejä tulen jatkamaan koko talvikauden. 

    Keskiviikkona vuorossa oli taas kuntosalitreeniä ja koripalloa. Salilla aika meni nopeasti ja pelitkin sujui hyvin. Torstaina pääsin taas juoksemaan ja lenkki olikin viikon paras. Hieman nuutunut ja väsynyt olo oli koko päivän, mutta juoksu muutti taas kaiken :) Tunti kului kuin huomaamatta, juoksu kulki helposti, askel oli kevyt eikä juoksun päätteeksi väsyttänyt enää yhtään. Tätä juoksu on parhaimmillaan :)

    Cabin in the woods
    Torstaina juoksu kulki niin hyvin ettei pimeyskään haitannut yhtään :)




    Alkuviikon lenkeillä sain nauttia vielä sulista teistä, mutta lauantaina tiet olivatkin jo aivan lumessa. Lunta oli jo sen verran, että ihan hyvin olisi voinut juosta jo nastoilla. Ehkä nastoilla olisi myös päässyt vähän paremmin eteenpäin, nyt tuntui, että eteneminen lumessa on todella hidasta. Hieman ankea oli kyllä koko lenkki. Puolentoista tunnin lenkille tuli hitaalla vauhdilla mittaa vajaat 16 kilsaa. Lenkin päätteeksi tein vielä muutamat kyykkysarjat, jotta saisin reidet pikkuhiljaa tottumaan lihaskuntotreeniin. Itsenäisyyspäivänä Kuopiossa olisi vielä mahdollista juosta puolimaraton. Talven ensimmäinen lenkki lumella tuntui nyt kuitenkin niin ankealta, että taidan jättää kisat välistä mikäli tiet eivät ole silloin sulat.

    Huonointa tässä viikossa oli maanantaina väliin jäänyt lenkki ja lauantain lumella juoksu. Parasta puolestaan oli keskiviikon poikkeuksellisen hyvin sujunut lenkki ja lisäksi tiistaina alkaneet hallitreenit. 

  • ma: Lepo
  • ti: VK 49:49 min, 10,1 km, 4:56/km, syke 173  + kilsan verkat
  • ke:  sali 45 min + koris 1h
  • to: PK  58 min, 10 km, 5:46/km, syke 155
  • pe: Lepo
  • la: PK pitkä 90 min, 15,8 km, 5:42/km, syke 155 
  • su: Lepo
  • keskiviikko 5. marraskuuta 2014

    VAUHTIKESTÄVYYYSTREENIT SISÄLLÄ

    Nyt on talvikausi alkanut juoksussa siinä suhteessa, että viikon vauhtikestävyystreenit tulee tehtyä Kuopio-hallilla. Eilen satoi koko päivän, joten hallitreenit alkoivat sopivaan aikaan. Olen tottunut treenaamaan päivällä heti töiden jälkeen, joten hieman on totuttelemista siinä, että juoksemaan pääsee vasta seitsemältä. Ruokailua on myös mietittävä hieman enemmän, jotta olisi energiaa treenata, mutta ruoka ehtisi kuitenkin sulaa. Yleensä olen hallitreenipäivinä syönyt kunnon ruuan vasta treenin jälkeen illalla. Neljän aikoihin olen syönyt välipalaa ja määrä on pidettävä melko pienenä, jotta siitä ei olisi haittaa juoksussa.

    Talvella on ihan kiva juosta ulkonakin peruskestävyyslenkkejä, mutta kovat vauhtikestävyyslenkit eivät yleensä pakkasen ja lumen vuoksi kulje niin hyvin. Hallilla tuleekin siis tehtyä aina vauhtikestävyystreeni. Ennen kuin ensi vuonna alan treenaamaan kevään kisoja varten, aion nyt talvikauden tehdä viikossa vain yhden vk-treenin kahden sijaan. Tällä yhdellä kovemmalla treenillä saan vauhtia pidettyä yllä sen verran, ettei tarvitse keväällä ihan alusta aloittaa vauhdin kasvattelua.

    Eilen juoksin kilsan alku -ja loppuverryttelyt ja varsinaisena treeninä kymmenisen kilsaa siis vk-alueella. Aikaa meni 49:49 ja keskivauhti oli 4:56/km. Loppupuolella juoksu tuntui jo hieman jaloissa. Voi olla, että näillä ensimmäisillä kerroilla jalat väsyy, näin tauon jälkeen, uudella alustalla hieman herkemmin. Vaikka tykkäänkin enemmän juosta ulkona, on sisätreenit huonoilla keleillä  loistava vaihtoehto. Matolla en ole koskaan oikein tykännyt juosta, mutta hallille menen mielellään. Aluksi saattaa tuntua hieman tylsältä juosta kymmenenkin kilsaa yhtä ja samaa ympyrää, mutta yllättävän nopeasti se eilenkin meni. Vetoja hallilla on hieman mielekkäämpi juosta, mutta kyllä pidemmätkin menee, varsinkin jos toinen vaihtoehto on juosta vesisateessa tai kovalla pakkasella. Hallilla pääsee myös jotenkin kivaan urheilufiilikseen ja kivaa vaihtelua on sekin, ettei tarvitse juosta yksin tuolla pimeässä, eilen hallilla oli juoksijoiden lisäksi ainakin voimistelijoita sekä sählyn ja jalkapallon pelaajia. Plussaa on myös se, että välttyy märiltä sukilta ja kengiltä toisin kuin tuossa alla olevan kuvan tilanteessa. Suosittelen kaikkia siis kokeilemaan :)



    Alla tiedoksi muutama mielenkiintoinen tällä viikolla julkaistu juoksijoita koskeva juttu. Ensimmäisessä puhutaan kestävyysjuoksijan voimaharjoittelusta ja toisessa kaikille maratoonareille tutusta pitkästä lenkistä.

    http://sykesport.fi/blogit/kestavyysjuoksijan-voimaharjoittelu/

    http://www.juoksija-lehti.fi/Uutiskirje/2014MarraskuuPitkänlenkintaika.aspx

    sunnuntai 2. marraskuuta 2014

    TREENIT MAASTOPUOLIKKAAN JÄLKEEN

    Sunnuntaisen puolimaratonin jälkeen aloitin uuden viikon treenit kevyesti. Koska puolikkaan reitti oli niin mäkinen, odotin, että ainakin reidet menisivät tukkoon. Maanantaina pidin lepopäivän ja vähän ihmettelin, kun jaloissa ei tuntunut mitenkään erityiseltä. Tiistaina jatkoin vielä kevyesti ja kävin koiran kanssa kevyen noin 40 min juoksulenkin metsässä. Juoksu tuntui todella kivalta; helpolta ja kevyeltä :) Puolikas juostiin pääosin metsässä latupohjilla ja hiekkatiellä, ehkäpä juuri pehmeämpi alusta vaikutti siihen, että jalat eivät kipeytyneet kisasta juuri lainkaan.

    Photobomb!
    Etsi kuvasta juoksukaveri :)




    Keskiviikkona vuorossa oli taas tunnin korispelit ja sitä ennen tein salilla noin 45 min kokovartalotreenin. Kiva oli taas pelata ja salillakin treeni kulki hyvin. Illalla olinkin sitten aivan poikki. Ensin nukahdin sohvalle ja yhdeksältä menin jo yöunille.

    Torstaina tuntui jaloissa pientä väsymystä keskiviikon treeneistä, joten palauttelulenkki sopi hyvin tähän saumaan. Juoksin koiran kanssa  taas metsässä kevyen puolituntisen.

    Perjantaina olin vapaalla, joten pääsin lenkille heti aamupäivällä. Viikon viimeisestä treenistä kerroinkin jo enemmän perjantain postauksessa. Pienen reissun takia pidin lauantaina ja tänään sunnuntaina lepopäivät. Ainakin lauantain lepopäivä tuli tarpeeseen, koska reidet menivät taas niin tukkoon keskiviikon salitreenistä ja tukkoisuus tuntui ihan kunnolla vielä perjantain lenkillä. Muutoin viikon treenit sujui kivasti ja ilmeisesti pari kevyttä päivää riitti siihen, että puolikkaasta oli palautunut. Nyt odottelen jo innolla ensi viikon treenejä :) Kivaa vaihtelua treeneihin tulee tuomaan se, että tiistaisin pääsen hallille juoksemaan. Eipähän tarvitse ainakaan kerran viikkoon välittää siitä, millainen keli ulkona on :)

    perjantai 31. lokakuuta 2014

    VIIKON PITKIS JA LOKAKUUN TREENIT

    Tänään olen ollut vapaalla, joten olen kerennyt jo tehdä päivän lenkin suosikkitreeniaikaani aamupäivällä. Viikonlopun olen reissussa, joten tänään päätin juosta viikon pitkän lenkin. Reidet kipeytyivät taas keskiviikon salitreenistä, joten hieman tukkoisilta ne vielä tänäänkin tuntuivat. Parempi ajankohta lenkille olisi ollut vasta lauantaina tai sunnuntaina, mutta juoksemaan teki jo mieli, joten en malttanut olla lähtemättä. Ilman viikonloppureissua, olisin tänään pitänyt lepopäivän ja juossut pitkän lenkin vasta myöhemmin. Nyt edessä on kuitenkin pari lepopäivää, joten eiköhän jalat tästä kerkeä taas palautumaan ennen ensi viikon juoksuja.

    Pitkä lenkkini on minimissään puolitoista tuntia ja se saikin tänään riittää. Puolentoista tunnin lenkille tuli rauhallisella vauhdilla mittaa 15,7 km. Tukkoisista jaloista huolimatta, lenkki sujui melko leppoisasti. Pakko mainita sää erikseen, koska se oli aamulla aivan mainio, pari astetta plussaa ja aurinko paistoi :) Nyt kannattaa nauttia ulkoilukeleistä, kun ne on vielä näin hyvät.


    Lokakuun viimeistä päivää viedään, joten on hyvä katsoa vähän taaksepäin miten kuukausi sujui. Lokakuuhun mahtui kaksi puolimaratonia. Ennen alkukuusta ollutta Pieksämäen puolikasta, jännitin hieman sitä, missä kunnossa jalat ovat. Hieman olin ahnehtinut treenien suhteen maratonin jälkeen, joten palautuminen vei ehkä hieman enemmän aikaa. Puolikas sujui lopulta kuitenkin hyvin ja olin tyytyväinen uuteen ennätykseen. Kisan jälkeen aloin vielä selata kisakalentereita, koska juoksuintoa tuntui vielä vaan riittävän ja aika tuntui liian pitkältä kevään kisoihin. Pian alkoi kuitenkin tuntua siltä, että on kiva välillä tehdä muutakin kuin juosta. Salilla ja koriksessa on ollut kiva käydä ja ne ovat tuoneet hyvää vaihtelua juoksutreeneihin. Juoksutreenien suhteen lokakuu olikin rennompi, mutta sali ja koris aiheuttivat sen, että kroppa on välillä tuntunut aika tukkoiselta. Viime viikolla juoksin sitten kuun toisen puolikkaan ja uutta siinä oli siis se, että se juostiin pääosin maastossa. Reitti oli rankka ja tyydytti hyvin kisainnostusta. Tosin joulukuussa saatan vielä juosta yhden puolikkaan :) Kokonaisuudessaan lokakuun treenit sujui hyvin ja vaikka nyt tekee mieli tehdä muutakin kuin juosta, niin ei juoksuinnostus tunnu näköjään talveakaan kohden vähenevän :)

    Nyt on lähdettävä lenkittämään koira, hyvää viikonloppua kaikille!

    tiistai 28. lokakuuta 2014

    TREENIVIIKKOKATSAUS VKO 43


    Edellisviikon treenit sujuivat kokonaisuudessaan hyvin. Maanantain lepopäivän jälkeen juoksin tiistaina vauhtikestävyyslenkin. Lenkki sujui vauhdikkaasti eikä vauhdin ylläpito ollut vaikeaa. Keskiviikkona vuorossa oli salia ja sen jälkeen tunnin korisvuoro. Koriksesta meni hieman jalat kipeiksi, joten torstaina hölkkäilin koiran kanssa metsässä vain kevyen puolituntisen.

    Etenkin säären ulkosyrjä kipeytyi keskiviikon peleistä, joten päätin olla lähtemättä enää kunnon lenkille ennen sunnuntain kisaa. Perjantaina juoksin siis taas vain kevyen palauttelulenkin ja yritin venytellä jalat huolellisesti. Tosin säären ulkosyrjän venyttäminen osoittautui melko vaikeaksi. Hieman kankeasti juoksu perjantaina kulki, lyhyydestä ja hitaasta vauhdista huolimatta. Aina ei vaan kulje ja tämä oli nyt sellainen päivä. Vielä lauantaina jalan lihakset tuntuivat hieman tukkoisilta, mutta onneksi palautuivat sunnuntain kisaan. Sunnuntaina oli siis vuorossa ensimmäinen maastossa juostu puolimaraton. Kisa oli rankka, mutta hyvät fiilikset siitä jäi :)

    Miten sinun viime viikon treenit sujui?


  • ma: Lepo
  • ti: VK 44 min, 9,3 km, 4:46/km, syke 177 + kilsan verkat
  • ke:  sali 45 min + koris 1h
  • to: 30 min palauttelu koiran kanssa
  • pe: PK palauttava 35 min, 6,2 km, 5:42/km
  • la: Lepo
  • su: Puolimaraton maastossa 1:48:19, 5:08/km, syke 182

  • Eilen törmäsin vahingossa muutamaan uneen ja urheiluun liittyvään juttuun, joten nämä tiedoksi muillekin:

    sunnuntai 26. lokakuuta 2014

    PUOLIMARATON MAASTOSSA

    Tänään on taas koettu juoksun iloa ja tuskaa puolimaratonilla :) Aiemmat puolikkaat olen juossut pääosin asfaltilla, mutta tämä kisa juostiin pääosin latupohjilla ja poluilla. Kisa käytiin Kuopiossa Neulamäessä. Reitistä en ennen kisaa tiennyt muuta kuin, että sama kierros juostaan viiteen kertaan. Tämä oli varmaan ihan hyvä, koska reitti osoittautui yllättävän raskaaksi.


    Kisalle en ollut asettanut mitään aikatavoitetta, koska en tiennyt millainen reitti on ja tiesin sen vievän enemmän aikaa kuin asfaltilla juostu puolikas. Ajattelin kuitenkin, että vedän kisan reippaana vauhtikestävyystreeninä enkä viikonlopun pitkänä kevyenä lenkkinä. 

    Koska mikään ennätysjuoksu ei ollut kyseessä, eikä aikatavoitetta ollut, päätin olla kyttäämättä mittaria juoksun aikana. Tavoitteena oli nauttia hieman erilaisesta kisasta ja ympäristöstä. No, ekalla kierroksella tuli selväksi, että ei tämä mitään nautinnollista tulisi olemaan. Reitti yllätti mäkisyydellään ja toi mieleen loppukesän kisan, jolloin meinasi usko loppua kun ylämäet vain seurasivat toisiaan. Turhan vauhdikkaasti lähdin ekalle kierrokselle ja vaikka keskivauhti ensimmäisen kierroksen lopussa oli vain 4:55/km, oli juoksu tuntunut paljon rankemmalta. Hirvitti ajatus siitä, että vielä neljä samanlaista kierrosta!!

























    Toinen kierros tuntui myös rankalta, mutta kolmannella kierroksella olisin voinut tuulettaa, kun ennen kääntymistä pitkospuille ei ollutkaan enää ylämäkeä niin kuin olin muistellut. Pitkospuut näyttivät liukkailta edellispäivän sateiden vuoksi, joten ne piti yrittää sipsutella varovasti. Toki reitillä oli myös alamäkiä, joiden aikana sai hieman kerättyä voimia ennen seuraavaa ylämäkeä. Muutama alamäki oli melko jyrkkä ja niissä sai muistutusta siitä, miksi keskivartalon treenaaminen on juoksijalle niin tärkeää. Yritin alamäissä myös muistutella itselleni, että älä harpo eteenpäin vaan juokse lyhyellä lantion alle tulevalla askeleella. 

    Kisavaatetus osui melko hyvin kohdilleen. Lähtöä odotellessa oli kylmä, mutta melko pian kisassa lämpeni. Parilla ensimmäisellä kierroksella tuntui, että on ehkä liikaa päällä. Aukeilla paikoilla kuitenkin tuuli sen verran, että talvitrikootkaan ei tuntuneet enää yhtään liioittelulta. 

    Neljännellä ja viidennellä kierroksella uskottelin itselleni, että kohta tämä loppuu. Aloin laskea alun ylämäkiä ja tiesin, että kun niistä selviää niin sitten loppumatka on pääosin tasaista. Kerran vilkaisin mittaria ylämäessä ja vauhti näytti 7 min/km. En kyllä ihmettele, mäet kävivät niin voimille, että melkein olisi mieli tehnyt ruveta kävelemään. Välillä kävi taas mielessä, että pakko tässä on sisukkuus ja periksiantamattomuus kehittyä, kun painaa menemään vaikka välillä tuntuu tuskaiselta. Ylämäkiä lukuunottamatta juoksu kulki kuitenkin hyvin eikä jalatkaan ottaneet ylämäistä liikaa itseensä. Viimeisellä kierroksella vilkaisin ensimmäistä kertaa kokonaisaikaa. Maaliin oli noin kilsa ja ilman loppukiriä pääsisin maaliin alle 1:50. Hieman ihmettelin, että aika olisi noinkin hyvä. Lopulta kello pysähtyi aikaa 1:48:20. Keskivauhdiksi tuli 5:08/km ja keskisykkeeksi 182. Maksimisyke oli 200, joten hieman siinä on tosiaan saanut puskea mäkiä menemään!! Maalissa olo oli taas iloinen ja onnellinen. Hieman piti ensin nojailla polviin, mutta mitenkään erityisen väsyneeltä olo ei tuntunut.


    Hieman on edellisen puolikkaan jälkeen tuntunut, että paras terä juoksusta on jo kadonnut. Tarkoitus on ollut juosta hieman vähemmän, joten ei tämä tosin yllätyksenä ole tullut. Tästä kisasta jäi kuitenkin hyvät fiilikset, eikä se kunto taida sieltä hetkessä pudota, vaikka hieman vähemmän juoksisikin. Tästä on hyvä fiilis lähteä taas uuteen viikkoon :)

    lauantai 25. lokakuuta 2014

    PARHAAT TREENIAJAT

    Törmäsin eilen tähän kirjoitukseen, jossa aiheena oli miksi salitreeni ei suju töiden jälkeen. Jäin pohtimaan, mikä minut saa liikkeelle töiden jälkeen. Teen säännöllistä kahdeksasta neljään työpäivää ja liikun arkena pääsääntöisesti heti töiden jälkeen. Jotta pääsen heti lenkille, on hieman mietittävä mitä työpäivän aika syö ettei ole nälkä jo töistä lähtiessä. Minulle on sopinut se, että kahden aikoihin syön töissä välipalan. Tästä saan sen verran energiaa, että lenkin pystyy heittämään heti töiden jälkeen. Kotona vaihdan heti vaatteet ja lähden ulos saman tien. Hieman voin olla kaavoihin kangistunut, mutta minulla tämä sopii eikä lenkille lähtemistä tarvitse erikseen miettiä, kun siitä on jo tullut niin tapa. Minulle lähteminen olisi paljon vaikeampaa, jos jäisin kotiin ja yrittäisin lenkille vasta myöhemmin. Mieluummin lepäilen vasta lenkin jälkeen. Sisällä vietetyn työpäivän jälkeen kaipaan jo raikasta ulkoilmaa, joten se myös edesauttaa ulos lähtemistä.

    Viikonloppuisin treenaan yleensä aamupäivisin ja viikonlopun treenit sujuvatkin yleensä parhaiten. Olen enemmän aamu kuin iltaihminen, joten treenitkin sujuvat luonnollisesti paremmin aikaisin kuin myöhään. Juoksu on kyllä siitäkin hyvä harrastus, että sitä voi tehdä mihin aikaan vaan. Olen niin tottunut tähän aikatauluttomuuteen treenien suhteen, että hieman vaikeaa on aina lähteä treeneihin, joita joutuisi töiden jälkeen odottelemaan.

    Tottakai motivaatio, tavoitteet ja moni muukin asia vaikuttaa haluun lähteä lenkille. Töiden jälkeen treeneihin lähtemistä kuitenkin yksinkertaisuudessaan edesauttaa paljon se, että olen etukäteen miettinyt minä päivinä treenaan ja että olen syönyt riittävästi, jotta energiaa riittää treeneihin. Lisäksi, kun juoksukamat muistaisi laittaa valmiiksi odottamaan, niin lähteminen helpottuisi entisestään.


    Välillä lenkillä voi pysähtyä huilaamaan :)

    torstai 23. lokakuuta 2014

    SALIA JA KORISTA

    Eilinen sisälsi urheilun suhteen vaihteeksi muuta kuin juoksua. Salilla kerkesin treenata keskivartaloa ja yläkroppaa kolme varttia, kunnes piti kiirehtiä jo korisvuorolle. Salitreeni maistuu näin pitkän tauon jälkeen ja pidempäänkin olisin salilla viihtynyt. Koriksessakin oli niin hauskaa, että välillä ei meinannut pelistä tulla mitään :)

    Pelit käy kyllä yllättävän paljon voimille ja tuntuvat enemmän vk kuin pk-treeneiltä. Koriksesta saa myös hieman eri paikat kipeiksi kuin juoksusta. Tällä kertaa pelit tuntuvat etenkin säären ulkosyrjällä. Erilainen treenialusta ja erilaiset harvemmin käytetyt kengät varmaan aiheuttavat myös sen, että jalat kipeytyvät hieman eri paikoista. Kengistä puheen ollen, kun viime vuonna etsin uusia koristossuja, oli alla olevat ainoat varrelliset kengät, jotka löysin. Yli kymmeneen vuoteen en ollut koriskenkiä ostanut, joten hieman tuli yllätyksenä, että Asics valmistaa näitäkin. Juoksukengissä olen tottunut kevyisiin ja "siroihin" kenkiin, joten hieman nämä tuntuvat kuin olisi jotkin isot monot jaloissa, mutta kyllä nämä peleissä ovat toimineet hyvin.


    tiistai 21. lokakuuta 2014

    ONNISTUNUT TREENI

    Tänään oli kiva juosta :) Tunnelmaan vaikutti se, että tällä kertaa ei paleltanut niin kuin sunnuntain lenkillä. Otin käyttöön jo talvitrikoot ja vaihdoin hanskat paksumpiin, joten nyt alkoi tarjeta. Pakkasta oli pari astetta, mutta tuuli sai kelin tuntumaan paljon kylmemmältä. Vaatetta ei ollut yhtään liikaa, joten voi olla, että tavalliset trikoot on jo laitettava odottamaan kevättä.

    Päätin juosta vauhtikestävyystreenin ja oikeastaan odottelin taas koko päivän, että pääsisin jo juoksemaan ja kokeilemaan miten juoksu tänään kulkee :) Alkuun lämmittelin kilsan verran ja sitten juoksin noin 45 minuuttia reippaasti. Tavoitteena oli pitää vauhti alle 5min/km ja tämä onnistuikin hyvin. Juoksu kulki ja vauhti pysyi tasaisena. Lopussa lenkki alkoi jo hieman käymään voimille, mutta liikaa vauhdin eteen ei joutunut tekemään töitä. Välillä vilkaisin mittarista, että vauhti pysyy tavoitteessa, mutta sen tarkemmin en vauhtia lenkin aikana seuraillut. Lopulta keskivauhti oli 4:46/km ja matkaa vk-osuudelle kertyi 9,3 km. Loppuun hölkkäilin vajaan kilsan. Kun hölkkäilin mäkeä alas, huomasin ettei etureidet ole vieläkään palautuneet viime torstain salitreenistä! Viime viikolla juoksin vielä tavallista vähemmän, joten ei reidet ole siitäkään voineet kipeytyä. Luulin aloittaneeni jalkatreenit kevyesti, enkä arvannut, että reidet näin paljon ottaisivat nokkiinsa muutamista hassuista kyykyistä. Ehkä ei tarvitse paljon miettiä, mitä sitä tulisi tässä talvikauden aikana kehittää.. Huomenna on kuitenkin vielä salilla jätettävä kyykyt tekemättä ja keskityttävä vain yläkropan ja keskivartalon kiusaamiseen.

    Kaiken kaikkiaan kuitenkin kiva lenkki ja kiva syksyinen sää. Kyllä näistä syksyn lenkeistäkin taitaa selvitä, kunhan löytää oikeat varusteet :)







    sunnuntai 19. lokakuuta 2014

    TREENIVIIKKOKATSAUS VKO 42

    Tämän viikon treenit aloitin maanantaina kevyellä peruskestävyyslenkillä. Lenkille tuli mittaa reilut 9 km ja juoksu oli kevyttä ja vaivatonta. Sunnuntain salista sain vatsat ja yläkropan aika kipeiksi, mutta juostessa tästä ei ollut liikaa haittaa. Tiistaina päädyin kuitenkin lepopäivään, koska kroppa oli vieläkin niin jumissa. Keskiviikkona otin pitkästä aikaa juoksukamat mukaan töihin ja juoksin työpäivän päätteeksi kotia. Ensimmäinen vauhtikestävyyslenkki puolikkaan jälkeen sujui ihan hyvin.

    Torstaina kävin salilla ja oli taas kivaa :) Tällä kertaa uskaltauduin jo hieman treenaamaan jalkojakin. Kisakauden päättymisessä on se hyvä puoli, että ei tarvitse stressata siitä, onko jalat palautuneet seuraavaan treeniin tai kisaan eikä muutenkaan suunnitella viikon treenejä niin tarkkaan. Vielä viime viikolla vähän surkuttelin kisoja loppumista, mutta nyt tuntuu oikeastaan vaan kivalta, että pääsee välillä tekemään muutakin kuin juoksemaan.

    Perjantai aamuna reisissä oli vasta pientä tuntumaa edellispäivän kyykyistä, mutta iltapäivää kohden reidet kipeytyivät entisestään. Kunnon juoksulenkille en siis lähtenyt, vaan kävin koiran kanssa metsässä kevyehköllä lenkillä. Välillä käveltiin, välillä juostiin ja välillä spurttailin yrittäen pysyä koiran perässä siinä tietenkään onnistumatta :) Vaikka kisoihin valmistautuessa treenaan tunnollisesti ohjelmaa seuraten, niin suosittelen jokaiselle myös välillä rentoa lenkkeilyä ilman mittaria ja suunnitelmia. Koira on myös hyvää lenkkiseuraa. Se hyppii, pomppii ja kirmailee metsässä niin onnessaan, että pakostakin siinä tulee hyvälle tuulelle :)


    Lauantaina reidet olivat entistä kipeämmät, joten päätin tyytyä pelkkään hyötyliikuntaan. Päivä sisälsi parisen tuntia haravointia ja pari kävelylenkkiä koiran kanssa. Aika nollasta on jalkojen osalta salitreenit aloitettava, kun keppijumpastakin sain ne näin jumiin.

    Tänään suuntasin sitten rauhalliselle pitkälle lenkille. Mittari oli lähtenyt vahingossa miehen mukaan viikonloppureissulle, joten tarkempia tietoja en lenkistä saanut. Juoksin puolitoista tuntia ja muistelin, että reitti olisi noin 16 km. Hirveästi ei lenkillä naurattanut, loppua kohden tuli jo kylmä ja toivoin pääseväni äkkiä kotia. Sää ei siis tosiaankaan tänään suosinut, koko lenkin ajan satoi vettä ja aukeilla paikoilla tuuli turhan kylmästi. Pientä kivaa ensimakua talvilenkkeilystä.

  • ma: PK 53 min,  9,24 km, 5:43/km
  • ti: Lepo
  • ke:  VK 42 min, 8,6 km, 4:53/km + 1km verkka
  • to: Sali
  • pe: 1h kävely/hölkkälenkki
  • la:  Lepo
  • su: PK pitkä, 90 min, n. 16 km

  • torstai 16. lokakuuta 2014

    ENSIMMÄINEN VK-TREENI PUOLIKKAAN JÄLKEEN

    Eilen juoksin ensimmäisen vauhtikestävyyslenkin puolikkaan jälkeen. Vaihtelun vuoksi otin pitkästä aikaa juoksukamat mukaan töihin ja juoksin töistä kotiin. Alkuun lämmittelin kilsan verran ja sitten aloitin varsinaisen treenin. Vk-osuudelle tuli mittaa 8,6 km ja vauhti oli 4:53/km. Jalat tuntuivat palautuneilta eikä vauhdin ylläpitäminenkään ollut mitenkään vaikeaa. Hieman hämmästelin kuitenkin sitä, että keuhkoissa tuntui hieman oudolta. Joskus kovilla pakkasilla juoksu käy keuhkoihin, mutta ei siellä eilen nyt vielä niin kylmä ollut. Hieman viileä keli oli, mutta vaihteeksi sai onneksi nauttia auringon paisteesta :) Kotiin päästyä lisäsin vaatetta ja loppuverryttelyksi kävelin koiran kanssa reippaan lenkin.


























    Tänään kävin salilla. Saa nähdä pystyykö huomenna vielä juoksemaan :)